Make Kähkönen Vuonon toisella puolen

Eroon pakkoruotsi-identiteetistä

Jokin aika sitten julkaisin tänne ruotsinkielisen version kirjoituksestani Tapaus #UMK15. Motiivi tekoon syntyi hetken mielijohteesta: halusin mahdollistaa sen tärkeän sanoman myös niille (sekä Suomessa että muualla Pohjoismaissa) jotka eivät pystyneet lukemaan alkuperäistä tekstiä. Näin toimiminen tuntui nyt hyvin luontevalta, toisin kuin ehkä ennen. Otsikoin tämän puheenvuoron lähtökohdasta, jossa kertaisin ruotsin kielen ja sen opiskelun merkitystä omassa elämässäni. Palaan siihen myöhemmin tekstissä.

 

Heti ensimmäinen siihen ruotsinkieliseen kirjoitukseen lähetetty kommentti koskikin, jokseenkin mielikuvituksettomasti, ruotsin kielen opiskelua. Tarkemmin sanottuna siinä taidettiin kysyä mielipidettäni pakkoruotsista. Taidettiin, koska se oli köyhästi kirjoitettu kommentti enkä tiedä kysyttiinkö siinä oikeasti sitä vai pahoiteltiinko, ettei ymmärretä lukemaansa. Köyhä se oli monesta muustakin syystä: se ei liittynyt millään tavoin itse kirjoitukseen ja siinä varsin passiivis-aggressiivisella tavalla yritettiin kyseenalaistaa se millä kielellä pitäisi, tai ei pitäisi, kirjoituksiaan julkaista.

 

Suomesta kaksikielisenä valtiona voidaan sinällään olla täysin vapaasti mitä mieltä tahansa. Mielipiteistä huolimatta kaikkia kieliä tulisi kuitenkin pystyä käyttämään ilman, että sitä pitäisi erikseen perustella tai puolustella kenenkään hyväksynnän tähden. Käyttämällä ruotsiakin tavoittaa huomattavasti suuremman kohdeyleisön kuin pelkällä suomella, vaikkei sitä jokainen perussuomalainen ymmärtäisikään.

 

Voidaan myös argumentoida, että ruotsinkielisille puheenvuoroille on omat, samankieliset fooruminsa. Totta, mutta se on huono argumentti. Se kun ei sulje pois sen mahdollisuutta, etteikö monikielisyyttä voisi harjoittaa myös muualla. Jos ei muuta, niin sellainen jaotteleva mentaliteetti vain lisää kielten välistä kuilua. Antaa vähemmistökielille entistä jämäkämmän vähemmistöaseman: ikään kuin niitä ei tulisi käyttää muualla kuin omiensa parissa, tai ainakin perustella jos niin tekee. Pidän sitä jokseenkin absurdina ajatuksena.

 

Esimerkkinä tämä ajattelutapa on ehkä helpoimmin nähtävissä niiden ruotsinkielisten alueiden kautta joissa suomalainen tuskastuu, jos pikkupaikkakunnan kassa ei välttämättä puhukaan yhtä hyvin suomea kuin mihin on kotikylillä totuttu. Tai ahdistutaan kaksikielisistä tienvarsikylteistä sen perusteella, ettei itse koeta niille tarvetta.

 

Se mielipiteistäni. Lupasin tekstin alussa palata kertomaan oman kieli-identiteettini kehityksestä.

 

Kouluiässä olin yksi niistä, joka olisi ensimmäisten joukossa tuskastunut siihen pikkupaikkakunnan kassaan tai yhtynyt niihin tienvarsikylteistä toitottaviin mielipiteisiin. Olin yksi niistä, joka ajatteli ettei tulisi koskaan hyötymään ruotsin opiskelusta millään tavoin tai vähintäänkin se oppi olisi paremmin käytettävissä. Kysyttäessä mihin, olisin tuskin kuitenkaan osannut kertoa vastausta. Lähinnä siinä olikin kyse tietämättömyydestä. Kaksikielisyyden vastustaminen oli helppoa koska ympärillä oleva yhteiskunta teki siitä helppoa, siihen ei tarvinnut uhrata edes omaa ajatustyötä, jos ei halunnut. En ollut myöskään erityisen kosketuksissa suomenruotsalaiseen kulttuuriin, paitsi korkeintaan Kummelin sketsien kautta, joten ennakkoluuloni saivat itää kaikessa rauhassa. Tämä siitäkin huolimatta, että varttumiseni näyttämönä toimi Helsinki.

 

Erityisen ovelaksi tämä kaikki oli tehty ottamalla opiskelusta käyttöön nimitys pakkoruotsi. Katsokaas nyt, nuoret. Teidän on pakko opiskella tätä ainetta. Kaikki ne muut aineet, no, eiväthän nekään valinnaisia ole, mutta tätä teidän on pakko opiskella. Uskokaa tai älkää, mutta kun vaikutusalttiille nuorelle kerrotaan jollekin vähääkään epämieluisalle puurtamiselle löytyvän vaihtoehto, ja se vaihtoehto on vastustaa, se asenne tarttuu. Se taas oli yhteiskunnalta ehkä suurin karhunpalvelus, jonka se pystyi opiskeluideni suhteen tekemään.

 

Viime kesänä nimittäin avioiduin suomenruotsalaisen vaimoni kanssa. Kaikki ne asenteet, joista nuorempana näin niin tärkeänä pitää kiinni muuttuivat viimeistään hänet tavattuani. Lopullisesti ne lensivät ulos ikkunasta muutettuamme asumaan Norjaan. Täällä on ollut enemmän kuin tarpeeksi aikaa miettiä sitä kuinka ei aikanaan pitänyt pakkoruotsinsa opiskelua sinä vakavasti otettava oppiaineena, jonka se nykytilanteen valossa olisi ansainnut. Jälkeenpäin tuntuukin sopivalta ajatella, että kohtalo sille teini-ikäiselle, joka jaksoi viimeiseen asti uskoa kaksikielisyyden olevan rasite päätyikin tähän, silloin kaikista epätodennäköisimpänä pitämäänsä elämäntilanteeseen. Jos se ei ole hyvää ironiaa, niin en tiedä mikä sitten on.

 

Vaikka Suomi on kiinteä osa Pohjoismaita, ei suomen kieli ole sitä skandinaavisten kielten joukossa. Jo siitä syystä pidän tärkeänä, että nuoret jatkossakin oppivat edes alkeet sellaisesta kielestä jolla täällä Pohjolassa parhaiten pärjää ja työllistyy. Pelkän "kouluruotsin" osaamisen kun ei tulisi olla jotain, jolla hieman häpeillen selitellään huonoa kielipäätä tai ymmärtämisen vaikeutta, kuten sitä siinä yhteydessä usein kuulee käytettävän. Sen sijaan sen tulisi olla osoitus valmiudesta haluta - ja kyetä - kommunikoimaan yhteisellä kielellä niiden noin 20:n miljoonan muun ihmisen kanssa, jotka näitä Pohjoismaita asuttavat. En väitä, että niiden taitojen tulisi olla tasapuolisen tärkeitä jokaiselle (eiväthän muutkaan kouluaineet sitä ole), mutta kuten omat kokemukseni osoittavat, tärkeintä on olla edes valmistautunut.

 

Jos otan täällä asumisesta matkaani yhtään mitään, se kiteytyy parhaiten noihin ajatuksiin.

 

Tulen siis luultavasti jatkossakin julkaisemaan kaikkein tärkeimpinä pitämiäni puheenvuoroja kahdella kielellä. Se, ettei joku osaa niitä jommalla kummalla kielellä lukea, on sille vähiten esteenä. Osaanhan itsekin ruotsia ja norjaa vielä ainoastaan välttävästi. Sekään ei estä yrittämästä. Toivon, että edes osa niistä samoista ennakkoluuloista joista itse aikanaan kärsin murtuisi sen keskustelun ympäriltä, mitä kaksikielisyydestä Suomessa käydään ja harkittaisiin enemmän millaista viestiä se nuorille kielten opiskelun tärkeydestä lähettää.

 

Niin muuten. Se alussa viittaamani kysymys, josta tämäkin kirjoitus lähti liikkeelle.

- Förlot att jag kunde inte förstå hela din skrvingen, men jag tänker att for some reason jag hade varit att läse svenska i skolan. Tänker du att det var in someways necessary? Tack for svararing.

 

Hoppas att this answers din question. Tack for asking!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän JormaHrknen kuva
Jorma Härkönen

Make todistaa sen verran hyvin kaikille meille suomensuomalaisille, että ei voi olla pitämättä. Kaveri mokoma vielä otti ja rakastui suomenruotsalaiseen ja viisastui. Muuttipa vielä Norjaan. Siellä olisi muuten pirusti hyväpalkkaista työtä tarjolla. Se ei tosin kelpaa Suomi-poitsulle, kun on se pakkoruotsi.

Voi voi Make Make, minkä teit.

Käyttäjän mariaani40 kuva
Mari Korhonen

Joo, mä olisin mieluiten jättänyt skolessa ne pakolliset murtsikatunnit vähemmälle ja lukenut senkin ajan mieluummin packåruåtsia.

Saku Sundquist

Ihan kiva, joskaan ei mitenkään poikkeuksellinen näkökulma. Kiva että pakkoruotsista on ollut sinulle henkilökohtaisesti hyötyä. Itse olen suorittanut ns. virkamiesruotsin, työllistynyt ammattiin jossa sitä vaaditaan, enkä ole koskaan tarvinnut sanaakaan. Rehellisesti sanottuna tuskin tulisin sillä työssä edes toimeen. 7 vuoden aikaisesta ruotsin opiskelusta hyöty on minulle siis tasan nolla. Meitä on varmasti aika paljon.

Tuo pohjolassa pärjääminen ja työllistyminen on ihan mielenkiintoinen kysymys, jota en aivan ymmärrä. Jos siirrytään henkilökohtaiselta tasolta kansakunnan tasolle arvioimaan kielen opetuksesta saatavia hyötyjä, niin mitä ihmeen hyötyä Suomelle on siitä, että luodaan Suomalaisille nuorille mahdollisuuksia työllistyä naapurimaassa? Pitäisikö muukin koulutus ehkä mielestäsi valjastaa vastaamaan naapurimaiden työelämän tarpeisiin, eikä oman?

Suoraan sanottuna herää väistämättä ajatus, että Suomessa verorahoilla maksettava koulutus, jota voi sitten hyödyntää maksamalla veroja Ruotsiin tai Norjaan, on jopa haitallista?

Ja eikö se nyt joka tapauksessa ole ihan sama käyttää nekin resurssit englannin opiskeluun? Sillä kun pärjää vähän isommalla areenalla kuin pelkässä Skandinaaviassa.

Jaana Toivonen

Kaikkihan siellä koulussa on pakollista. Englannin oppimiseenkin on niin hyvät mahdollisuudet koulussa ja lisäksi koulun ulkopuoella, että sitä ei ainakaan tarvitse lisätä. Ne, jotka tahtovat oppia kyllä oppivat nykyisilläkin määrillä varsinkin, jos vanhemmat vielä kannustavat oppimaan koulun ulkopuolella. Eiköhän lähes kaikki vanhemmatkin englantia osaa. Lisäksi kiinnostuneille nuorille on kielikursseja, työmahdollisuuksia js opiskelijavaihtoa englannin kielisissä maissa ja myös Suomessa englannin kielistä opetusta opinahjoissa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Englantiakaan osaamalla ei kaikki oveat aukea. Ihan Euroopassakin vanhemmat ja kouluja käymättömät ihmiset eivät sitä hirveästi osaa. Yritäs kysyä satunnaiselta vastaantulijalta Italiassa pankkiautomaatin sijaintia englanniksi.

Hyvä kuulla jonkun välillä sanovan että ruotsista on hyötyäkin. Ruotsilla on tähän mennessä ollut minulle paljon enemmän käyttöä kuin italialla, enkä silti kadu italian opiskelujani.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Karo, "Yritäs kysyä satunnaiselta vastaantulijalta Italiassa pankkiautomaatin sijaintia englanniksi." Niin, mitenkäs tuossa sitten auttaa pakollinen ruotsin opiskelu?

Jos Sinulle on ollut ruotsista enemmän hyötyä kuin italialla, niin ei kaiketi se voi tarkoittaa että kaikkien pitäisi ottaa oppia Sinun opiskeluistasi? Vapaa valinta mahdollistaa itse kullekin kielen opiskelun omista tarpeista/haaveista lähtien.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Pointti oli siis siinä ettei se englantikaan siellä Italiassa aina pahemmin auta.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kyseessä on pelkkä pelitasoitus siitä, että ruotsinkieliset joutuvat opettelemaan suomea. Harva antaa pelitasoituksen vapaaehtoisesti, mistä syystä se on pakollinen.
Tämän raadollisen syyn vuoksi myös kansalaiskeskustelu aiheesta on täysin kiellettyä muualla kuin internetissä (olisi sielläkin, jos sen voisi kieltää).

Käyttäjän MakeKhknen kuva
Markku Kähkönen

Kommentteja on tullut sekalainen nippu sekä puolesta että vastaan. Kuten arvata saattoi niin jo se, että avaa suunsa jonkin näin kansaa jakavan aiheen puolesta synnyttää vahvojakin tunteita.

Sanotaan, että koska koen itselleni olleen hyötyä ruotsin kielen opiskelusta, en saisi olettaa muidenkin siitä hyötyvän. Silti muistelisin tekstissä kertoneeni, että en ikinä edes kokenut sen olleen itselleni hyödyllistä. Päinvastoin, lähtökohtaisesti vastustin pakkoruotsia joka kerta kun ne kirjat piti koulussa avata ja siksi opinkin siitä hyvin vähän esim. englantiin verrattuna. Hyödyllisenä näen, että ruotsin opiskelua ilman näitä negatiivisia ennakkoasenteita tarjottaisiin jatkossa. Totta kai alueellisia eroja sen hyödyllisyydestä löytyy (esim. argumentit itärajasta ja venäjän kielestä), mutta tasapuolista ja kaikille samat mahdollisuudet antavaa opetusta on mahdotonta suunnitella yksilöllisistä näkökulmista. Sitä varten on olemassa valinnaiset kielet.

Tein kuulemma "pahan virheen" kertoessani omasta kokemuksesta. Koko kirjoitushan lähti liikkeelle siitä, kun kysyttiin mielipidettäni. Muidenko kokemuksista siinä olisi pitänyt kertoa? Jätin syystäkin puheenvuorosta pois tuon politiikan ja kustannukset, sillä niillä ei ole mitään kerrointa siinä arkielämässä, jota nykyään kielen kanssa elän, eikä itselläni ole tietotaitoa ottaa kantaa sellaisiin kysymyksiin. Ja kuten joku hyvin huomauttikin, suomen kielen asema ei kyllä edisty polkemalla niitä kaikkia muita.

Ja jos joku näkee sen halpana mainontana, että on aikuisiällä onnistunut muuttamaan asennettaan jonkin suhteen tai onnistunut pääsemään eroon ennakkoluuloistaan, en voi sille mitään. Toivottavasti kommentoija ei vastusta ihmisen progressiivista kehitystä ajan mittaan noin ylipäätään, olisi nimittäin surullista jumiutua samaan mielentilaan ja asenteisiin koko elämänsä ajaksi. On myöskin typerää ajatella koulutusta pelkästä hyötynäkökulmasta, varsinkin kun puhutaan vielä ensimmäisen asteen koulutuksesta.

Sanotaan, että kaksikielisyys ei lähennä kieliryhmiä koska ruotsinkieliset vaativat erillisiä päiväkoteja ja kouluja. Mitä käytännön etua siitä kaksikielisyydestä olisi, jos sitä EI hyödynnettäisi? Totta kai äidinkielenään ruotsia puhuva saattaa niitä hyödyntää, ihan samalla tavalla kuin suomalaiset sitä, että ovat syntyneet maahan joka tarjoaa maksuttomia peruspalveluja. Niitä etuja ei voi olla hyödyntämättä, eikä kukaan kyseenalaista niiden hyödyntämistä. Ja kuinka moni suomenkielisistä erikseen ajattelee vaativansa niitä palveluja? Tai kuinka moni sen sijaan ajattelee vain ilmoittavansa lapsensa kouluun jossa tämä voi opiskella äidinkielellään, koska sellainen valinnan mahdollisuus on tarjolla?

Väitteet pohjoismaisen yhteenkuuluvuuden puutteesta ovat täyttä roskaa. Sen sijaan täällä on kuullut suoraa harmittelua siitä, ettei haluta lähteä Suomeen opiskelemaan tai tekemään töitä sen takia, että siellä pärjää niin huonosti skandinaavisilla kielillä. On myös vaikea ottaa vakavasti väitettä, ettei murreruotsilla pärjää Pohjoismaissa, kun asuu elävän ja pärjäävän esimerkin kanssa.

Mitä tulee tuohon huolenaiheeseen luoda nuorille mahdollisuuksia työllistyä naapurimaissa: Nuorelle tulee antaa eväät menestymiseen huolimatta siitä pelosta, tai pikemminkin vailla sitä, karkaako hän jossain vaiheessa elämäänsä ulkomaille hyödyntämään niitä. Englannin kieli lienee yhä se kaikista tarpeellisin kieli oppia koulussa oman äidinkielen lisäksi, mutta sen ikiaikaista lisäämisen suitsuttamista - kun sille jo nykyäänkin annetaan ylivoimainen asema muiden kielten opiskelussa - en oikein ymmärrä. Kun lukee sellaisia kommentteja joissa uskotaan, että kaikki resurssit tulisi satsata siihen, tulee mieleen lähinnä George Orwell ja uuskieli.

Kävipä kerran muun muassa niinkin, että kävelin Tromssan - Norjan 8. suurimman kaupungin - keskustassa valtakunnallisen ketjun kioskiin sisään ja tilasin englanniksi yhden kahvin. "One coffee". Myyjä, noin reilu parikymppinen mies, tuijotti takaisin kuin olisin puhunut hepreaa. Vasta vaihdettuani ruotsin kielelle, ymmärsi hän mitä tulin ostamaan. Silloin ensiajatukseni oli, että myytti jonka mukaan englannilla pärjää joka paikassa elää turhan sitkeänä. Sen jälkeen olen myös ottanut useammin tavaksi ensin varmistaa kanssakeskustelijalta, että puhuuhan hän englantia ja on sinut sen kanssa, että sillä kielellä keskustelemme.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

"Kävipä kerran muun muassa niinkin, että kävelin Tromssan - Norjan 8. suurimman kaupungin - keskustassa valtakunnallisen ketjun kioskiin sisään ja tilasin englanniksi yhden kahvin. "One coffee". Myyjä, noin reilu parikymppinen mies, tuijotti takaisin kuin olisin puhunut hepreaa."

Voihan näillä yksittäistapauksilla keulia. Itse yritin hyödyntää haperoa ruotsin taitoani edes jossain, Ruotsin matkalla. Kassoilla väänsinkin ruotsia aikani, kunnes kaksikielinen naisystäväni kehotti vaihtamaan englantiin. :D

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Suomen ruotsin ja riikinruotsin valtava ero on joku pakkomielle. Se kuuluu sarjaan näitä repliikkejä ja myyttejä joita toistetaan ns kielivapauttajien puheenvuoroissa. Se että Helsingin suomenruotsalaiset huvittelevat sujauttamalla suomen sanoja puheeseensa ei ole mitään muuta kuin pintakoristetta. Varsinainen ero liittyy siihen että suomenruotsalainen on suomalainen mikä tarkoittaa miljoonaa eri asiaa joka poikkeaa riikinruotsalaisesta ja myös kuuluu kielen käytössä mutta ei todellakaan liity kielen rakenteisiin eikä keskeisiin sanastoihin tai sanontoihin.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Make, kirjoituksesi ydin on argumentointivirhe: itsestä yleistäminen. Yhdessä lauseessa tosin vedät vähän takaisin, kun toteat, ettei kaikille käy samoin kuin sinulle.

Yllä olevan pohjalta näytät olevan valmis kyseenalaistamaan koko pakkoruotsin vastustamisen, vaikka tasapuolisuuden nimissä tulisi miettiä hyviä syitä myös vastustamiselle, eikä demonisoida vastustajia pelkästään asenteellisiksi.

Samoin sekoitat monta asiaa: Suomen maantieteellisen kuulumisen Pohjoismaihin (kannattaa miettiä samaa Baltian maiden osalta), Skandinaviassa puhutut kielet ja, kuten edellä viittasin, katsot, että Suomen tehtävä on opettaa ruotsia kaikille, koska moni kuitenkin muuttaa Ruotsiin (mikä ei pidä paikkansa), ainakin sellaisen vaikutelman annat.

On itseasiassa niin, että suomea osataan äidinkielenä Skandinaviassa enemmän kuin skandinaavisia kieliä Suomessa. Se ei toki tarkoita, että Skandinaviassa muut suomea osaisivat, mutta on hyvä muistaa suomen asema siellä. Hyvä on myös tietää, että maailman parhaat englannin puhujat tulevat Pohjoismaista ja että suomalaisetkin ovat sillä tasolla. Hyvä englanti voittaa huonon ruotsin monissa tilanteissa.

Mitä sitten tulee suomalaisten muuttoon Pohjoismaihin, määrät ovat, ehkä yllättäen, varsin maltillisia. Ruotsiin muuttaa vuosittain n. 2700 suomalaista, niistä tuhatkunta Uudeltamaalta, 400 Ahvenanmaalta ja 500 muista maakunnista, joissa on merkittävästi ruotsinkielistä väestöä. Tanskaan ja Norjaan muuttaa vuosittain 400-500 suomalaista. Voi siis kysyä, onko ruotsin opettaminen 50.000 suomalaiselle tarpeen, jos heistä ehkä 1.000 joskus muuttaa Skandinaviaan, missä puhutaan parasta englantia.

Yllä mainittuja seikkoja värittää sinullakin hyvin vääristynyt mielikuva, mikä pakkoruotsin puolustajien perusteita aina häiritsee. Korjaan sen tässsä: valinnainen ruotsi ei tarkoita ruotsin kielen opiskelun loppumista.

Käyttäjän MakeKhknen kuva
Markku Kähkönen

Kiitos ajatustesi punnitsemisesta, Mikko. Kirjoitustasi tosin värittää pari tyypillistä ajatusvirhettä, jotka haluan korjata.

Viittasin ruotsin kielen tarpeellisuuteen muihin Pohjoismaihin muutettaessa. Se on silkka fakta, jota mikään määrä englannin kielen puolestapuhumista ei muuta. Täkäläisiin työmarkkinoihin tutustuessa arviolta 80 % työpaikkailmoituksista listaa edellelytyksissään pätevyyden joko norjaksi tai skandinaavisilla kielillä. Työnantajalle englannin kielen taidot ovat useimmiten toissijaisia - niillä kyllä pärjää asuinpaikastaan riippuen arkielämässä hyvin tai välttävästi - sillä työkielenä käytetään paikallisia kieliä. Yritäpä esim. työpaikkahakemuksessa siis selvittää, että Suomessa kyllä ollaan vahvasti sitä mieltä, että kaikki Pohjoismaissa puhuvat englantia!

Ajatus siitä, että pelkällä englannin kielellä pärjäisi pohjoismaisessa yhteiskunnassa aivan yhtä hyvin ei yksinkertaisesti päde. Naapurisi ja työkaverisi - jos ovat natiiveja - todennäköisesti puhuvat keskenään omaa skandinaavista kieltään. Jos haluat olla siinä osallisena pitää osata heidän kieltään, sillä muuten keskustelu ei etene luonnollisesti. Onkin osittain surkuhupaisaa kuinka samat tahot, jotka vaativat Suomeen tulevilta maahamuuttajilta integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan oppimalla suomen kielen, suhtautuvat muualla Pohjoismaissa asumiseen sellaisella hällä väliä -asenteella, että kyllä englannilla pärjää joka paikassa. Pärjäähän sillä, jos kyse on vaikkapa viikon lomamatkasta. Englanti on tosiaan paras kieli kommunikoida ihmisten kesken jotka eivät puhu toistensa äidinkieltä, mutta se ei korvaa tarvetta opetella niitä.

Enkä suinkaan puolusta ruotsin kielen opetusta vain sillä perusteella, että moni muuttaa Ruotsiin. Sehän olisi löyhä argumentti. Ja jos aivan tarkkoja ollaan, enpä puheenvuorossani sanallakaan varsinaisesti puolustanut pakkoruotsia. Näen ruotsin kielen opiskelun edelleen tärkeänä osana koulujärjestelmää ja toivon, että negatiiviset konnotaatiot sen ympäriltä poistuvat. En pidä sitä lainkaan huonona kielenä oppia muiden rinnalla, SIKSIKIN koska siitä mainitsemallesi tuhannelle ihmiselle voi olla jotain konkreettistakin hyötyä joskus tulevaisuudessa, vaikkeivät niin vielä peruskouluiässä välttämättä ajattelisi.

Olet oikeilla jäljillä ottaessasi puheeksi suomen kielen aseman muualla Pohjoismaissa. Sen aseman eteen onkin tehty pitkäjänteistä työtä. Samaan aikaan kun Suomessa taputetaan tälle työlle ja halutaan parantaa sen asemaa edelleen, tehdään siellä päinvastaista työtä ruotsin kielen aseman suhteen. Kielellinen yhteenkuuluvuus kun on yksi pohjoismaista yhteistyötä koossa pitävistä voimista.

Käyttäjän markkupatynen kuva
Markku Patynen

Kaima, ensinnäkin kiitoksia oman tarinasi kertomisessa. Konkreettiset esimerkit tietenkin antavat perskeptiiviä. Hienoa, että ruotsinkielen opinnoista on sinulle selvästikkin ollut hyötyä.

Minua kylläkin mietityttää samalla, mitä jos olisit ruotsin kielen sijaan lukenut vaikkapa saksaa, ranskaa tai espanjaa. Olisiko siitä voinut olla sinulle hyötyä ? Turhahan tuollaista on tietenkin pähkäillä, koska mennyt on mennyttä ja asut nyt Norjassa. Mutta silti, joku toinen voisi kertoa vastaavan oman tarinansa, jossa hän olisi löytänyt sen mielitiettynsä jonkin toisen kielikunnan edustajasta. Mutta ehkä se meni häneltä sivu suun, koska ei saanut tai ei ehtinyt tai ei jaksanut lukea sitä jotakin kieltä sen takia, että mehut menivät jo väkisin luettuun ruotsiin. Tuokin voisi olla ihan mahdollista.

Kyllä minä itse olen hyötynyt myös ruotsin kielen osaamisestani lopulta aikuisiässä - vaikka koulussa tuntui ihan turhalta. Olen käynyt työnantajani puolesta yhteistyökeskusteluja tiettyyn teknologia-alueeseen liittyen muutamien ruotsalaisten yritysten kansssa. Keskustelukielinä oli sekä ruotsi että englanti - ja oli tosi hienoa huomata, että jotenkuten tuo ruotsikin meni siten, että sen kanssa pystyi toimimaan.

Olen ollut työnantajani edustajana pohjoismaisissa työryhmissä, joissa olen saanut toimia yhteistyössä ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten kanssa. Keskustelukielenä oli englanti, mutta tauoilla kuului ties minkälaista mongerrusta. Ja huomasin yhdessä vaiheessa jopa ymmärtäväni tanskalaisia kollegoitani, edes jonkin verran. Norjalaisia hieman paremmin, jos he vain vaivautuivat puhumaan selkeästi eivätkä kiirehtineet sanoissaan. Tarkkana sai kuitenkin olla jatkuvasti. Olin aikanaan saman työnantajani edustajana eurooppalaisessa työryhmässä, joka kokoontui usein Espanjassa. Vaikka olinkin lukenut espanjaa jatkokoulutuksessani, ei se valitettavasti antanut minulle kummoisia valmiuksia kommunikointiin espanjaksi muuta kuin muutamia sanoja vapaa-ajalla. Ehkä, jos olisin saanut motivoituneena opiskella espanjaa jo peruskoulutuksessa, tilanne olisi ollut toinen.

Entinen työnantajani "fuusioitui" aikoinaan ruotsalaisen vastineenssa kanssa, jolloin kanssakäyminen ruotsalaisten kanssa yleistyi kovasti. Pääosin noissa keskusteluissa käytettiin englantia, jotta kaikki pysyisivät perillä siitä, mistä ihan oikeasti puhutaan. Mutta ruotsiakin toki sai käyttää ainakin smalltalkissa tauoilla sekä toki kahdenkeskisissä keskusteluissa, jos halusi.

Näiden kokemusteni perusteella sanoisin, että tottakai siitä ruotsin kielen osaamisesta on hyötyä - niinkuin muidenkin kielien opiskelusta. Niin ruotsalaiset, norjalaiset kuin tanskalaiset ainakin minun kokemukseni perusteella ovat myös tosi mukavia ihmisiä. Mutta on ihan turha odottaa, että tanskalaisten tai norjalaisten kanssa puhuttaisiin ruotsia. He puhuvat omaa kieltään ja sitä sitten pitää osata ymmärtää, jos puhutaan nk. skandinaavisesti. Näin ainakin minun kokemusteni perusteella. Ruotsia äidinkielenään puhuva suomenruotsalainen tuosta mongerruksesta ehkä selviää, mutta suomensuomalaiselle se voi olla vaikeaa ellei mahdotonta - ainakin äkkiseltään. Kaikkien kielien osaaminen toki helpottuu, kun oppii miettimään asioita sillä kielellä, mitä puhuu. Mutta se vaatii melko paljon työtä eikä mitä todennäköisimmin onnistu pakotetulla kouluruotsilla. Todennäköisesti olisin selvinnyt kaikista noista keskusteluistani ihan hyvin pelkällä englannilla - vaikka toki silloin olisi jäänyt jotakin henkilökohtaisella tasolla puuttumaan.

Ei pakkoruotsin motivoitumaton opettelu siis tee suomensuomalaisesta sellaista kaksikielistä, että hän pystyisi ihan aikuisten oikeasti selviämään ruotsin kielellä muuta kuin suht perustilanteissa noissa pohjoismaisissa keskusteluissa. Se toisella kielellä ajatteleminen opitaan kuitenkin vain käytännön kielikylvyssä. Joka voisi olla mahdollista esim. miettimällä päiväkoteja ja kouluja vähän eri tavoin kuin nykyään eli aitaamalla kummankin kielen lapset omiin karsinoihinsa. Tai vaikka edistämällä kesätöiden tekemistä toisen kielialueen puolella tai suomalaisille vaikka ihan naapurimaassa. Jos ja kun tuota aitoa kaksikielisyyttä halutaan, jotakin tämäntyyppisiä toimenpiteitä niitä pitäisi tehdä. Ja muutenkin käyttää aikaa motivoimisen vahvistamiseen.

Muutenkin kaikessa rahaan tai muihin sitoumuksiin liittyvissä asioissa on ymmärrettävästi toivottavaa, että kaikilla keskusteluun osallistuvilla on samanlainen ymmärrys, mistä on sovittu ja minkälaisiin sitoumuksiin itsensä tai työnantajansa asettaa. Kuinkahan moni suomea äidinkielenään puhuva kelpuuttaa tällaiseen keskusteluun ruotsin kielen? Ei kovin moni, vaikka toki niitäkin on. En minä ainakaan uskaltaisi moista tehdä. Eli kyllä se vaan on niin, että pohjoismaisessakin yhteistyössä yritysten välillä loppujen lopuksi on kaikkien kannalta hyvä, että ne keskustelut ja myös dokumentointi tehdään englanniksi. Varsinkin ne sitoumukset - ellei halua vaarantaa uraansa mahdollisten potkujen muodossa. Kun et osaa sanoa, miten hyvä ruotsin kielen taito esim. pomollasi on. Toki otan vastaan vastaväitteitä.

Pieni tositarina vielä menneisyydestä konkretisoidakseni pohjoismaista kommunikointia. Satuin aikoinaan - joskus 80-luvulla muistaakseni - osallistumaan Espoon Otaniemessä järjestettyyn pohjoismaiseen IT-alan konferenssiin. Illemmalla viihteellisemmässä osuudessa satuin istumaan samaan pöytään tanskalaisen yksinäisen osallistujan kanssa. No, kun molemmat olimme pohjoismaisia, minä tietenkin vapaa-ajalla ajattelin kunnioittaa häntä ja tokaisin jotakin omalla ruotsin kielen taidollani. Hän katsoi hieman ihmeissään ja vastasi sitten päätä pudistaen omalla kielellään. Pari kolme kertaa sitä sitten jatkettiin pallottelua puolin sun toisin kunnes lähes yhtäaikaa totesimme, että siirrytäämpäs englannin käyttöön. Jonka aluksi totesimme, ettemme kumpikaan olleet ymmärtäneet toisen puhumasta oikein yhtään mitään. Mutta oli meillä muistaakseni sen jälkeen ihan kivat keskustelut - englanniksi. Tuolloin olin siis jo muodollisesti pätevä ja virkaruotsi-kokeen suorittanut. MIkä ei siis käytännössä paljoa todista.

Olen tosiaankin, kaima, hyvin samaa mieltä tuosta pakko-sanasta ruotsin kielen yhteydessä. Et ole yksin siinä, kun ajattelet sen pakottamisen olleen yksi suurimpia haittoja motivoitumiselle sen kielen opiskelussa. Toki kun pakko on ja haluaa saada hyvän todistuksen, siihenkin panostaa. Mutta en minä tiedä esimerkiksi sitä, mitä varsinaista kielellistä hyötyä siitä minulle oli, kun matemaattisesti ja analyyttisesti ajattelevana henkilönä vain kehitin ruotsin kieltä varten sopivia rakenteita sisältävän ainerungon, johon laitoin sitten sidesanoiksi niitä annettuun aiheeseen liittyviä sanoja ja ajatuksia. Muutaman iteraation jälkeen ainearvosanani ruotsissa nousivat jostakin kutosesta ysin pintaan. Enkä mielestäni osannut yhtään enempää ruotsia kuin ennenkään. Näin siis aikoinaan, nythän moinen ei kait edes olisi mahdollista. Mutta saimpahan yo-kirjoituksissa kuitenkin kohtuullisen arvosanan ko. kielestä. Mutta yhtään paremmin en sitä käytännössä osannut.

Olet kyllä oikeassa tuosta pohjoismaisesta yhteistyöstä ja mahdollisestä työllistymisestä jossakin toisessa pohjoismaassa - kuten sinä olet tehnyt. Kyllä jo pienikin kielitaito antaa edes vähän edellytyksiä moiseen. Mutta maailma ei ole pelkästään pohjoismaat, varsinkaan nykyään. Samoin moinen voi olla totta minkä tahansa muunkin kielialueen ihmisten kanssa. Ja kuitenkin Suomesta tulisi vapaaehtoisen ruotsin opiskelun aikanakin hyvin todennäköisesti ihan riittävästi niitä ruotsinkielentaitoisia. Ehkä nykyistä paremminkin, kun ne opiskelijat olisivat nykyistä motivoituneempia.

Reija Härkönen väitti, että vanhempien asenteet vaikuttaisivat lasten ruotsin kielen opiskelumotivaatioon. Voi joisskin tapauksissa olla, mutta kyllä esim. meillä nuoret toivat oman fiilinkinsä asiasta ihan oma-aloitteisesti. Aikana, jolloin olin hetkeksi tilannut jopa Huvudstadsbladetin kotiin ja olin luvannut lapsilleni, että voidaan kyllä aina kokeilla yhdessäkin hieman ruotsia sen mukaan, mitä he toivovat. Ei kiinnostanut, mutta muutaman kerran kyllä kokeilin kuitenkin. Mutta eipä tuo paljoa lisää motivaatiota tuonut ainakaan heille.

Täällä on ollut myös hieman polemiikkia kustannuksista, joita kielenvalintavapaus ja uudet kielet toisivat. Nyt kuitenkin eletään jo 2010-luvulla. Tietotekniikka on keksitty, sitä käytetään kielistudioissa hyödyksi jo ihan rutiininomaisesti. Etäopetuskin on keksitty ja toteutettukin ainakin joissakin paikoin. Ei se niin mahdotonta ja kallista ole. Itse petraan paraikaa omaehtoisesti tablettini avulla italian kielen osaamistani DuoLingo-nimisen ohjelman avulla. Todella mielenkiintoinen pelinomainen konsepti, joka valitettavasti vaatii englanninkielen osaamista. Kun se "äidinkieli" siinä on englanti. Mutta mikä estää toteuttamasta vastaavaa suomi-italia tms. kielen kanssa. Mutta totta on, vaikka englannin kielen taito on italialaisilla kasvanutkin, ei sillä joka tilanteessa ja joka paikassa vieläkään suinkaan pärjää. Jokunen sana italiaa kehiin ja yritystä tulee enemmän molemmin puolin. Sama se tosin on minkä tahansa kielen kanssa.

Mitkä kielet ovat tärkeitä, siitäkin on ollut keskustelua. No, monet kielet. Naapurimaiden kielet luonnollisesti, myös ruotsi. Mutta myös venäjä, vaikka nyt tilanne tuntuu melkoisen pahalta. Mutta ehkä se siitä vielä laukeaa... toivottavasti. Mutta tärkeitä ovat myös nk. maailmankielet. Kiina, espanja, portugali, ranska, saksa jne. Ovatko ne sitten kaikki sellaisia, joita pitäisi voika opetella peruskoulutuksessa. Ehkä ei. Mutta onneksi jo jatkokoulutuksessa ne monasti ovat realistia vaihtoehtoja kaikki.

No, tulipa taas töräys. Täytyy opetella lopettamaan ajoissa ;-).

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

"Minua kylläkin mietityttää samalla, mitä jos olisit ruotsin kielen sijaan lukenut vaikkapa saksaa, ranskaa tai espanjaa. Olisiko siitä voinut olla sinulle hyötyä ?"

Make ei kai ole maininnut sanallakaan, mitä kieliä hän koulussa valitsi. Omassa koulussa englanti tuli pakollisena ennen ruotsia, ja sen lisäksi sai vapaasti valita saksaa ja ranskaa (valitsin molemmat) joista saksasta on ollut eniten hyötyä. Jatko-opinnoissa saikin valita niin paljon kieliä kuin sielu sietää.

Edit. Unohdin mainita, että venäjäkin oli tarjolla koulussa, mutta valitsin sen vasta jatkossa opiskellessani.

Käyttäjän MakeKhknen kuva
Markku Kähkönen

Kiitos, kaima. Oli mukavaa lukea muidenkin käytännön kokemuksia!

Itse asiassa kun suurin osa ala-asteella valitsi englannin opiskelun, ryhdyin itse lukemaan saksaa. Siirryin englannin pariin kunnolla vasta kuudennella luokalla, siis lähes samaan aikaan kun ruotsin opinnot alkoivat. Englannin opin, ruotsia en. Siitä ei siis itse asiassa ollut kuin minimaalista hyötyä, sillä se ruotsi jota nyt puhun on enimmäkseen aikuisiällä opittu, ja kuten aiemmin sanoin, välttävää. Eikä kouluruotsin tarkoitus lieneekään evästää täydelliseen kanssakäymiseen, mutta niiden pohjalta on huomattavasti helpompaa jatkaa kielitaitojen kehittämistään, jos tarpeekseen näkee. Yrityskielenähän englanti on täysin looginen, sillä kun tehdään valtioiden rajat ylittävää bisnestä on jonkinlainen yhteiskieli pakko löytyä.

Uskaltaisin tosin olla siitä eri mieltä kanssasi, ettei norjalaisten kanssa puhuttaisi ruotsia. Norjalaiset kun ymmärtävät ruotsia paljon paremmin kuin ruotsalaiset norjaa, kiitos esim. Ruotsin musiikki-, elokuva- ja televisiobisneksen. Tietysti jos itse ymmärtää vain ruotsia eikä sanaakaan norjaa voi keskustelu olla hieman vaivalloista, mutta esim. suomenruotsia puhuvalla vaimollani on alusta lähtien ollut vain minimaalisia vaikeuksia sen kanssa.

Käytännön kielikylvyt ovat varmasti se tehokkain tapa oppia. Olenkin sen lisäämisen kannalla etenkin jo lapsena, jolloin ihminen on vastaanottavaisempi omaksumaan uutta tietoa ja uusia kieliä. Miten sellaisen tilanteen käytännössä järjestää ja paljonko kustannuksia siitä koituisi on sitten toisen keskustelun paikka.

Toimituksen poiminnat