Make Kähkönen Vuonon toisella puolen

Tapaus #UMK15

Paljon on puhuttu sosiaalisessa mediassa tapahtuvista lieveilmiöistä. Toisaalla käydään myös erittäin tarpeellista keskustelua lapsiin ja teini-ikäisiin kohdistuvasta nettikiusaamisesta sekä sen vaikutuksista heidän, vielä henkiseltä tasoltaan kehittyvien itsetuntoon. Luetaan traagisia tapauksia ja todetaan yhteen ääneen, että pitäisi uskaltaa puuttua ja nousta vastustamaan. No, minäpä nousen. On nimittäin eräs ilmiö viime viikonloppuna käytyjen Uuden Musiikin Kilpailujen ohessa tapahtuneesta, jonka haluan nostaa esiin.

 

Pertti Kurikan Nimipäivien varmistaessa edustuspaikkansa Euroviisuihin, nousi etenkin Twitterissä sanallinen myrsky erään nuoren tytön ajattelemattomista kommenteista. Noi p****t ei pärjää Euroviisuissa, Häpeän olla suomalainen, kun tuollaiset p****t vammaset edustaa Suomea, niissä muun muassa luki. Sävähdin niitä itsekin. Paitsi että ne tuntuivat räikeän syrjiviltä, on myöskin ilmiselvää ettei mikään, ei edes ilmeisen katkeralta tuntuva pettymys oman suosikin puolesta, oikeuta ketään tuonkaltaiseen puheeseen. Kyseessä olikin harvinaisen tökerö ja harkitsematon ylilyönti.

 

Twitter, kuten tiedämme, on oma pieni mikromaailmansa jossa kaikki kommentit - myös ne kaikista loukkaavimmat - pitää yrittää mahduttaa 140:een merkkiin. Siinä vaiheessa kun itse ehdin paikalle, oli tyttö (ilmeisen jälkiviisaasti) ehtinyt poistaa aiemmat julkaisunsa ja esittää UMK:lle suunnatun, joskin loppuosaltaan hieman mitätöivän anteeksipyynnön: Anteeksi, että suutuin eilen illalla ja haukuin Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyettä. Ootteks nyt tyytyväisiä?

 

Myöhemmin samana päivänä hän meni vielä pidemmälle ja esitti julkisen anteeksipyyntönsä myös itse yhtyeen jäsenille. Anteeksi, että haukuin teitä eilen julkisesti Twitterissä. Tiedän, että se on väärin ja todella halpamaista. Anteeksi.

 

Tässä hän otti jo täyden vastuun sanomisistaan ja ainakin omaan silmään vaikutti vilpittömästi siltä, että hän ymmärsi tunnekuohussa mokanneensa ja, voin vain toivoa, ottaneensa siitä opiksi. Esimerkillistä toimintaa, siis. Jos peilaisin vastaavaa tilannetta omiin teinivuosiini, olisi edes yhden anteeksipyynnön esittäminen ollut egolle hankala purtava (ei siksi, että olisin ollut erityisen hankala vaan siksi, että teini-iässä tunne-elämä ylipäänsä tuppaa olemaan pulppuavaa ja helpommin kolhuuntuvaa). Tämä tyttö esitti niitä kaksi.

 

Tässä vaiheessa voisi kuvitella, vaikkakin hieman naiivisti, internetkansan leppyneen. Vielä mitä.

 

- Koko outburst leviää nyt netissä kulovalkeana. Ole ylpeä, kun haet töitä tai mitään muutakaan.

- Otin sun twiitit talteen, niin eipä tarvitse miettiä saatko jatkossa duunia.

- Kuvitteletko todella niiden [aiempien viestien] kadonneen? Googlaapa piruuttasi vaikka oma nimimerkkisi.

- V***u, että olet penikka. Sun kaltaisten takia tää maailma on menossa päin p******ä.

- Poista nyt koko tilikin samalla. On täälläkin yksi kuvottava p***a vähemmän.

- Olet huono ihminen!

- Kehtaatkin vielä pyytää anteeksi.

- Tässä vaiheessa [anteeksipyynnöllä] ei ole enää mitään merkitystä.

- Olet varmaan tyytyväinen itseesi nyt.

- Tarvitset hoitoa.

- Tapa ittes :D

 

Suurin osa palautteen antajista päätti lähteä juuri sille samalle linjalle, josta tyttö itse yritti niin kovasti päästä pois: varauksettomaan solvaukseen ja halveksuntaan. Epäsuoria ja suoria vihjauksia, joissa annettiin ymmärtää tytön koko tulevaisuuden olevan nyt pilalla, tehtiin. Yritettiin välittää nuorelle viesti, ettei anteeksipyynnöllä tässä maailmassa ole mitään merkitystä. Joku yllytti itsemurhaan nauravan hymiön siivittämänä. Pysähtykää ja miettikää sitä hetki.

 

Ei varsinaisesti sellaiset eväät, joita kukaan tässä elämässä haluaisi aikuisuuden kynnyksellä kuulla saaneensa.

 

En saata edes kuvitella millaista vahinkoa tällaisten palautteiden lukeminen oman profiilin alla - senkin jälkeen kun kantti on riittänyt anteeksipyyntöön, kahdesti - voi kehittyvän nuoren itsetunnolle pahimmassa tapauksessa aiheuttaa. Sen voinee kuvitella jo terveen itsetunnon omaavalle aikuisellekin olla hankala paikka käsitellä. Tästä huolimatta ne samat itsetunnon ja eheän omakuvan tuhoamiseen tähtäävät käytöskuviot, joista ensimmäisessä kappaleessa mainitsin, tuntuvat toistuvan yhä uudelleen internetin kollektiivisten silmien alla kunnes seuraavan kerran joudumme toteamaan yhteen ääneen, että sen tulee loppua.

 

On surullista luettavaa kun aikuiset ihmiset taistelevat tulella tulta vastaan, silloinkin kun vastassa on vain 16-vuotias tyttö. Silti meidän aikuisten luulisi tietävän paremmin. Ennen kuin siis annatte leimakirveen heilahtaa, niin pysähtykää miettimään: tuliko itse omassa nuoruudessa koskaan toimittua harkitsemattomalla tavalla? Ja riittikö pokka silloin yhtä vilpittömään anteeksipyyntöön? Ne nuhtelut mitä ennen internetin aikaa saimme osaksemme tulivat pääasiassa omalta lähipiiriltämme, ja tuskin kenestäkään oltiin silloin tekemässä koko maailman julkista sylkykuppia. Nykyaikana niiden samojen nuhteiden paikkana on yhä useammin sosiaalinen media, missä valitettavan helppoa on sujahtaa muun lynkkausmielialalla olevan massan sekaan, turvallisesti oman näppäimistön takaa, ja jossa yleensä aina ne eskaloituvat joksikin elämää ilkeämmäksi versioksi.

 

Nuhtelut 2.0. Sanoit ilkeästi: olet huono ihminen. Tapa itsesi.

 

Kaikki tämä ei siltikään tee siitä yhteisen vihan kohteesta yhtään vähemmän todellista henkilöä. Elävää, haavoittuvaa ja erehtyväistä ihmistä, jollaisia me kaikki olemme. Ja jotkut meistä vielä kehittyviä yksilöitä, kuten tässä tapauksessa.

 

Lopuksi haluan esittää kysymyksen sille henkilölle, joka tuon itsemurhaan yllyttävän kommentin lähetti: Tosiaanko toivot sellaista kohtaloa toiselle? Tuntuisiko asia sen arvoiselta, jos toiveesi toteutuisi? Vastaus tähän ei ole edes tuskin, se on yksiselitteisesti ei. Miksi siis puhua niin kenellekään? Jotta joku päivä kohdalle osuisi joku, joka on helpommin tuupattavissa sen rajan yli? Ja teille, jotka riensitte toppuuttelemaan kaikkein ankarimpia palautteita: kiitos teille. Osoititte toivottavasti tälle tytölle, että vaikka elämässä tekisi myös jatkossa virheitä on anteeksipyynnössä, ja -saannissa, edelleen voimaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Itse tuumin tuon kyseisen tytön tweettauksen nähtyäni, että ehkäpä vuonna 2025 Suomessa vammaisten oikeudet ovat jo niin hyvällä tolalla, että tuolla tavoin asennevammaisista koostuva yhtye edustaa Suomea Euroviisuissa 2025.

Käyttäjän MakeKhknen kuva
Markku Kähkönen

Millainenkohan siitä esityksestä tulisi?

Itse tuli 16-vuotiaana buukattua studio ja purkitettua silloisen kaveriporukkabändin kanssa EP, joka alkoi 1,12 minuuttia pitkällä biisillä jonka sanat koostuivat lähinnä pelkästä kiroilusta ja haistattelusta. Sitten käytiin koulut loppuun ja kasvettiin isoiksi, mutta se äänite toimii edelleen hyvänä aikakapselina siihen harmittomaan, joskin lievästi epäkorrektiin teinikapina-aikaan, mitä käytiin läpi.

Toimituksen poiminnat